Rysähtäen kaatunut Telltale Games vetelee viimeisiään, osa peleistä vedetty myynnistä / Uutiset / pelaaja.fi

Rysähtäen kaatunut Telltale Games vetelee viimeisiään, osa peleistä vedetty myynnistä

15.11.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Lopun aikoja eläneen Telltale Gamesin viimeiset hetket vaikuttaisivat olevan käsillä. GameDaily.biz-sivusto tietää kertoa, että yhtiön on tullut aika siirtyä selvitystilaan, jolloin siis sen omaisuus likvidoidaan ja jäljellä olevat varat saadaan jaettua oikeille tahoille, kuten velkojille.

Prosessia on hoitamassa talousyhtiö Sherwood Partners, joka on varmistanut roolinsa suoraan GameDailylle. Varsinaisesti konkurssiin yhtiötä ei olla ilmeisesti ajamassa, mikä viittaa siihen, että sillä on olemassa keino tyydyttää kaikki velkojansa.

Osuvasti samoihin aikoihin yhä useampi Telltale Gamesin peli on alkanut tehdä katoamista myynnistä. Jo aiemmin myynnistä vedettiin keskeneräiseksi jäänyt The Walking Dead: The Final Season, ja nyt Steam-kauppapaikalla ostaa ei enää voi ainakaan yhtiön Jurassic Park -peliä, Tales of Monkey Islandia tai Back to the Future -seikkailua. Nähtäväksi jää, käykö kato piakkoin myös esimerkiksi GOG-kauppapaikalla ja konsoleilla.

Myynnin loppumisesta huolimatta pelien Steam-versioita voi yhä pelata, jos ne on sattunut ostamaan aikaisemmin.

Telltalen loppu kävi selväksi syyskuussa, kun yhtiö ilmoitti irtisanoneensa yllättäen ja ilman minkäänlaista erorahaa 90 prosenttia henkilöstään ja peruneensa pääosan projekteistaan. Kahden episodin verran keskeneräiseksi jääneellä The Walking Dead: FInal Seasosilla saattaa tosin olla vielä toivoa, sillä Skybound Games on vahvistanut pyrkivänsä viimeistelemään pelin. Tavoitteena sillä olisi samalla pestata viimeistelyyn mukaan pelin alkuperäisiä kehittäjiä.

Lähde: GameDaily.Biz, Rock Paper Shotgun

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ihmettelin muuten jo silloin kun WD-kausi 3 julkistettiin, että miksi vain neljä episodia. Ehkä downfall oli hyvin tiedossa jo silloin kun tuokin oli normaalia lyhyempi.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

En tiedä olenko vain sokea tai kuseeko Steamin haku, mutta kaikki The Walking Deadin kaudet näyttäisi myös kadonneen Steamista Final Seasonin demoa lukuunottamatta. Lisenssit alkaa ilmeisesti raueta tai IP:itä siirrellään kulissien takana uuteen omistukseen ja tämän selkeyttämiseksi väliaikainen myyntikatko. Sääli kyllä olisi, jos katoavat tämän myötä kokonaan. Digitaalinen aika ja sen ilot...

EDIT: Noh, kauppasivuille pääsee yhä Telltale Gamesin hubisivun kautta, mutta TWD:n kausia ei voi enää ostaa ainakaan Steamista.