Säästä vielä 2D-paukkujasi, Not a Hero myöhästyy ja nopeutuu

OlliOlli-kehittäjä Roll7:n toimintaeepos Not a Hero viipyilee hieman peliin tehtyjen teknisten parannuksien myötä.

4.5.2015 17:23

Murhanhimoisia jänispormestareita ja 2D-toimintaa tarjoileva Not a Hero on kokenut viimehetken viivästyksen. Alkujaan kuluvalle viikolle tähdätyn pelin uusi julkaisupäivä on nyt 14. toukokuuta, jolloin räiskimään päästään Windows-koneilla niin Steamin, Humble Storen kuin GOG.cominkin vauhdittamana.

Viivästyksen on kerrottu johtuneen peliin viime tingassa tehdyistä teknisistä muutoksista. Kehittäjä Roll7:n mukaan lisäkehitysajan myötä pelin on nyt määrä tukea julkaisussa erityisesti 60 ruudun sekuntivauhdilla pyörivää ruudunpäivitystä pelkän puolet hitaamman päivitystahdin sijaan.

– Läpi Not a Heron tiukan beetatestivaiheen kaikkein toistuvin palaute oli nostaa pelin ruudunpäivitys 59 ruutuun sekunnissa. Noh, menimme askeleen edemmäs ja veimme Not a Heron 60 ruutuun sekunnissa. Olkaapa hyvät, pelin tuottaja Simon Bennet selittää.

Myöhästymisestään huolimatta Not a Herosta on ollut saatavilla Steamin kautta jo tovin aikaa demo uteliaimmille. Mikäli tälläkään hetkellä OlliOlli-kehittäjien uuden pelin tyylistä ei ole tosin minkäänlaista käsitystä, kannattaa ohesta kurkistaa myös sen traileri.

Lähde: Devolver Digital

Lisää luettavaa