Black Matter on paljastanut käynnistävänsä toiseen maailmansotaan sijoittuvan räiskintäpelinsä Hell Let Loosen Early Access -vaiheen kesäkuussa.

Kyseessä on realistiseksi kuvailtu ensimmäisen persoonan verkkoräiskintäpeli, jonka taistelukentillä sotii sata ihmispelaajaa. Taistelut käydään niin jalkaväen, panssareiden kuin tykistöjen voimin, minkä lisäksi varsinainen rintama liikkuu osapuolten menestysten perusteella.

Sektoreihin jaetut taistelukentät tuottavat näitä hallitsevalle osapuolelle yhtä pelin kolmesta resurssista, joka lisää kokonaan erillisen strategisen tason. Näitä hallitsemalla omat ajoneuvot korjaantuvat esimerkiksi entistä nopeammin tai osapuoli saa käyttöönsä laivaston tykkeineen, mikä auttaa entisestään sodan kääntämisessä voitoksi.

Pelissä luvataan olevan 12 eri roolia, jotka vaihtelevat tiedustelijasta lääkintämieheen ja konekivääriampujasta panssarivaunun komentajiin. Jokaisella hahmoluokalla on omat aseet ja varusteet.

Pelin ennakkotilaavat saavat samalla pääsyn tuleviin betatesteihin, joista ensimmäinen järjestetään jo ensi viikolla, 5. huhtikuuta.

Hell Let Loose julkaistaan 6. kesäkuuta pc:lle.

Lisää luettavaa