Sadunomainen uutuuspeli Fe saa syntynsä pelijätti Electronic Artsin tuella

Unravel-pulmaloikinnan innoittamana Electronic Arts on nyt aikeissa panostaa aina vain raskaammin pienempien pelinkehittäjien tukemiseen.

12.6.2016 21:49

Electronic Arts on julkistanut uuden EA Originalsiksi kutsutun hankkeen. Sen tarkoituksena on tarjota pienille pelinkehitysstudioille tukea niin markkinoinin, kehityksen kuin julkaisutoimienkin muodossa, jotta nämä voisivat tuoda maailmaan omia pienempiä luomuksiaan.

Hanke pohjautuu laajalti samaan toimintaan, joka auttoi aiemmin tänä vuonna julkaistun tasoloikkaseikkailu Unravelin synnyssä. Ensimmäinen virallisesti osana EA Originalsia kehitetty peli on göteborgilaisen Zoink Gamesin 20 hengen voimin luotu Fe, jossa piskuinen otus seikkailee läpi synkkää metsää opetellen sen kieltä selviytyäkseen.

Trailerin pelistä löytää ohesta.

EA:n tarkoituksena on haalia EA Originals -kumppaneita aina muutaman kappaleen edestä per vuosi. Yhtiön toiveena olisi tuoda hankkeen kautta maailmaan eritysesti uniikkejä ja innovatiivisia nimikkeitä.

Lähde: EA

Lisää luettavaa