Saints Row -kehittäjät julkistivat uutuuspeli Agents of Mayhemin – katso julkistustraileri

Jenkkikehittäjä Volitionin seuraava peli ei kanna ainakaan kannessaan enää nimeä Saints Row. Uutukaistaan studio kutsuu nimittäin Agents of Mayhemiksi.

6.6.2016 19:01

Saints Row -sarjan luomisesta aikoinaan vastannut yhdysvaltalaiskehittäjä Volition on tuomassa maailmaan ensi vuonna seuraavan pelinsä. Uutukaistaan studio kutsuu Agents of Mayhemiksi ja sen on tarkoitus olla jälleen yksi nimenomaan yksin pelattavissa oleva avoimen maailman peli.

Agents of Mayhemin oheinen julkistustraileri ei sisällä vielä pelikuvaa, mutta ainakin muutamia yksityiskohtia sen pelattavuudesta on saatu sentään kuitenkin jo julki. Volitionin mukaan odotettavissa on ainakin monipuolisilla aseilla, vempaimilla ja erikoiskyvyillä varustettua kolmannen persoonan toimintaa, jossa pelaajat pääsevät vaihtelemaan lennosta kolmen valitsemansa superagentin välillä. Tapahtumiltaan peli sijoittuu lähitulevaisuuden Souliin, ja se jakaa saman universumin Saints Row -sarjan kanssa.

Kehitteillä Agents of Mayhem on Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja Windows-koneille. Hyödykseen peli käyttää täysin uutta pelimoottoria, jonka rakentamisesta on ollut vastuussa Volition itse.

Lähde: Agents of Mayhem (kotisivu)

Lisää luettavaa