Saints Row -sarja tekee paluun Deep Silverin nimissä.

Alunperin jo Saints Row: The Third -pelin julkistamisen kynnyksellä pelin kehittäjät kertoivat työstävänsä neljättä osaa sarjaan. Toukokuun kolmas päivä 2012 sen julkaisija THQ julkisti erillisen, itsenäisen lisäsisältöpaketin Saints Row: Enter The Dominatrix -pelin, jonka myöhemmin kerrottiin olevan sarjan neljäs osa.

THQ:n tehtyä konkurssi tammikuun 2013 alussa Saints Row -pelisarjan oikeudet osti Deep Silver -pelistudio, jonka käsissä jatkettiin Enter The Dominatrixin kehitystä. Nyt peli julkistetaan nimellä Saints Row IV.

Pelin tarina kertoo Saints-jengin johtajan nousseen Yhdysvaltojen presidentin virkaan. Lokoisan oleskelun jengi voi unohtaa, kun alienit hyökkäävät maapallolle ja siirtävät Saintsit uuteen ulottovuuteen. Siellä pelaaja pääsee käsiksi alien-teknologiaan supervoimilla kuorrutettuna. Pelaajan tehtäväksi jää pelastaa maailma alienien valtaukselta.

Saints Row IV julkaistaan nykyisille konsoleille ja pc:lle 23. elokuuta. Katso traileri ohesta.

Lähde: Kotaku

Lisää luettavaa