Saints Row -pelisarjan kehittäjä Volition suljettiin / Uutiset / pelaaja.fi

Saints Row -pelisarjan kehittäjä Volition suljettiin

31.08.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
5

Perinteikäs Volition-pelistudio on suljettu.

Saints Row -pelisarjasta tunnetun Volitionin emoyhtiö, ruotsalainen Embracer Group, ilmoitti tänään sulkeneensa studion välittömästi. Yhtiön mukaan sulkeminen on osa Embracer Groupin laajempaa uudelleenjärjestelyä.

Embracer Group kertoi kesäkuussa aloittaneensa ohjelman organisaatiorakenteensa uudistamiseksi. Volitionin sulkeminen on osa ohjelman toimenpiteitä, joilla Embracer Group pyrkii oman kuvauksensa mukaan säilyttämään asemansa johtavana toimijana videopelialalla.

Volition perustettiin Yhdysvalloissa 30 vuotta sitten Parallax Software Corporation -nimellä. Parallax Softwaren nimissä julkaistu esikoispeli oli vuoden 1995 Descent, mutta parhaiten studio tunnetaan vuonna 2006 julkaistusta Saints Row -toimintapelistä ja sen jatko-osista. Studion viimeiseksi peliksi jää viime vuonna julkaistu Saints Row, jonka saaman heikon vastaanoton jälkeen Volition siirrettiin osaksi Gearbox Entertainment -osastoa viime marraskuussa.

Volition kiittää sosiaalisen median kanavissaan julkaisemassaan viestissä asiakkaitaan ja fanejaan vuosikymmenten varrella saamastaan tuesta.

Lähde: Volition

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kalkkuna kuva
kalkkuna

Harmin paikka. Saints Row 3 erityisesti on erinomainen peli, mutta vissiin viimeisin Saints Woke oli liikaa.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Embracerin toiminta, jossa studioita haalittiin kuin irtokarkkia, alkaa ilmeisesti kostautua. Vain se, että maailma on täynnä halpoja nimekkäitä studioita ja pelisarjoja pelastettavaksi, ei tarkoita, että ne alkaa printata automaattisesti taas rahaa, kun joku iso talo haalii ne laariinsa.

Jotkut brändit vaan on parhaat päivänsä nähneitä, eikä jonkun marginaalisen uskollisen fanikunnan rahat riitä niiden ylläpitämiseen.

Käyttäjän Balnazzard kuva
Balnazzard
Lainaus Haerski

Embracerin toiminta, jossa studioita haalittiin kuin irtokarkkia, alkaa ilmeisesti kostautua. Vain se, että maailma on täynnä halpoja nimekkäitä studioita ja pelisarjoja pelastettavaksi, ei tarkoita, että ne alkaa printata automaattisesti taas rahaa, kun joku iso talo haalii ne laariinsa.

Jotkut brändit vaan on parhaat päivänsä nähneitä, eikä jonkun marginaalisen uskollisen fanikunnan rahat riitä niiden ylläpitämiseen.

Kieltämättä ei Embracerin hillitön laajentuminen ole kovin järkevältä näyttänyt.

Toki mitä Volitioniin tulee niin selkeästi mogasivat Saints Row:n reboottauksen.

Itsellä suurin mielekiinto/huoli liittyy nyt siihen että tuleeko Outcast New Beginning ulos ja toisaalta oletettavaa on että valitettavasti peli tulee menemään juuri tuohon jälkimmäiseen kategoriaan (marginaalinen uskollinen fanikunta) joten vähän pahaa pelkään että tuo itselleni kauan odotettu jatko osa floppaa ainakin kaupallisesti ja siinä Outcast ja Appeal haudataan taas kerran. Toisaalta Embracerin ansioista tuo jatko osa on nyt ylipäätään tulossa, muita julkaisijoita nämä marginaalissa olevat pelisarjan kun eivät juuri kiinnosta, ei edes Microsoftia

Käyttäjän GrumpyOldMan kuva
GrumpyOldMan

Olipas surullinen uutinen. Descent ja Descent Freespace ovat molemmat loistavia pelejä. Saints Row-peleistä ei ole tullut pelattua muuta kuin tätä viimeistä, josta kyllä tykkäsin kovasti.

Studiolla tuli tosiaan tänä vuonna vieläpä 30 vuotta täyteen, joten kyse oli todellisesta pelialan uranuurtajasta. Toivottavasti työntekijät löytävät uudet työpaikat ja tekevät jatkossakin hyviä pelejä.

Käyttäjän Retro22 kuva
Retro22

hyvä uutinen go woke go broke