Saints Row -kehittäjä Volition on aloittanut kevätsiivouksen aikaisin.

Studion pölyisimmistä kätköistä on nyt kaivettu esiin seitsemän vuotta sitten peruttu PSP-peli Saints Row Undercover, joka oli päässyt unohtumaan jo kehittäjiltä itseltäänkin. Saints Row 2 -käsikonsolikäännöksenä alkunsa saanut Undercover muuntui pian itsenäiseksi projektiksi, ja tarkoituksena oli ahtaa PSP:n pienelle ruudulle kokonainen avoin maailma tuttuun Saints Row -henkeen.

Käsikonsolikehitys ei kuitenkaan ole Volitionin heiniä, eikä hommaan hankitun ulkopuolisen studion työn jälki lopulta miellyttänyt julkaisija THQ:ta. Projekti peruttiin ennen, kuin sitä oltiin ehditty näyttää suurelle yleisölle, joten se painui unholaan kaikessa hiljaisuudessa.

– Emme kokeneet, että tekele täytti odotuksia siitä, millainen Saints Row -pelin kuuluisi olla, studiolaiset kertovat Undercoveria muistelevalla uudella videolla.

Volitionin koostama nostalgiavideo pelistä on liitetty kokonaisuudessaan alle.

Vaikka pätkä on haastattelupainotteinen, pelistä tullaan näkemään lisää ensi torstain ja perjantain välisenä yönä studion Twitch-kanavalla. Lähetys alkaa puoliltaöin Suomen aikaa.

Lähde: Polygon, GameSpot

Lisää luettavaa