Saints Row IV:n itsenäinen laajennusosa Gat Out of Hell on saanut uuden julkaisupäivän. Kun laajennus alkujaan viime elokuussa julkistettiin, lupailtiin sen saavuttavan Euroopan 30. päivä tammikuuta, mutta nyt Johnny Gatin matka Helvettiin onkin starttaamassa jo tasan viikon verran aikaisemmin.

Näin keskiviikon kunniaksi myös uusi traileri Gat Out of Hellista on saatu julkaistua. Video käy läpi laajennuksen uutta asetarjontaa, joka on muodostettu seitsemän kuolemansynnin pohjalta. Sattui ohjaksissa oleva pelaaja olemaan siis esimerkiksi joko laiskimus tai ahne paskiainen, pitäisi kaikille pelistä löytyä vähän jotakin.

Saints Row: Gat Out of Hell julkaistaan niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin myös pc:lle. Uusilla konsoleilla Saints Row IV:stä julkaistaan samalla tammikuussa myös Re-Elected-niminen versio, joka pääpelin ohella sisältää kaiken pelin lisäsisällön sekä Gat Out of Hellin.

Saints Row -sarjan luoneen Volitionin ohella Gat Out of Hellia on ollut työstämässä Conduit-sarjasta tuttu High Voltage Software.

Lisää luettavaa