Die Gute Fabrik on valmistautumassa julkaisemaan omaperäiseltä kuulostavan ja näyttävän indie-seikkailun Mutazionen, jota studio itse kutsuu saippuaoopperan ja yliluonnollisen seikkailupelin risteytykseksi.

Tekijät julkistivat tuotoksen ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, mutta nyt studio esittelee pelin uudelleen uuden trailerin kera lähestyvän julkaisun kunniaksi.

Pelissä ohjataan ikääntyvää isoisää hoitamaan saapuvaa Kaita. Peli sijoittuu meteoriitti-iskun kohteeksi joutuneeseen lomakohteeseen, jonka asukkaat ovat iskun seurauksesta mutatoituneet. Hoivaamisen lisäksi pelaajat pääsevät viikon ajan vapaasti tutkimaan kylää, tutustumaan sen asukkaisiin ja kaivamaan näiden salaisuuksia julki.

Tekijät lupaavatkin, että asukkailta kuultavat juorut ovat aivan yhtä tärkeässä osassa pelissä kuin itse seikkailu, jota väritetään runsaalla dialogilla, ääninäyttelijöille ja dramaattisilla parisuhteilla. Pelissä on myös jonkinlainen musikaalinen puutarhamekaniikka, josta kerrotaan myöhemmin lisää.

Mutazione julkaistaan pc:lle ja PlayStation 4:lle vuoden 2019 aikana.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa