Salamurhahitti Hitman vedettiin myynnistä GOG.comista verkkoyhteysvaatimusten vuoksi / Uutiset / pelaaja.fi

Salamurhahitti Hitman vedettiin myynnistä GOG.comista verkkoyhteysvaatimusten vuoksi

10.10.2021 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
5

Pelikauppa GOG.com on päätynyt vetämään IO Interactiven Hitman-pelin myynnistä käyttäjäpalautteen vuoksi.

Vuonna 2016 julkaistun salamurhahiiviskelyn saapuminen GOGiin herätti välittömästi vastustusta kauppapaikan käyttäjäkunnassa viime kuussa. Kopiosuojauksettomista peleistä tunnettu GOG.com kertoi myös Hitmanin kauppasivuilla, ettei peli tarvitsisi pakollista verkkoyhteyttä. Hitmanin tapauksessa osa sisällöstä edellyttää kuitenkin jatkuvaa yhteyttä Internetiin, eivätkä pelaajat pysty esimerkiksi ansaitsemaan uutta varustusta ilman verkkoyhteyttä. Aiemmissa arvioissa ylistetty Hitman saikin GOG.comin käyttäjäarvioissa murskaavan vastaanoton.

GOG.comin lausunnon mukaan Hitmania ei olisi pitänyt julkaista kauppapaikalla nykyisessä muodossaan, minkä vuoksi peli on nyt poistettu myynnistä. GOG.com kertoo kuitenkin käyvänsä keskustelua IO Interactiven kanssa julkaisun tiimoilta, joten on mahdollista, että Hitman palaa vielä GOG.com -käyttäjien saataville tulevaisuudessa.

Lähde: GOG.com

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Oikea ratkaisu. On parempi potkaista yksi hyvä peli ulos kuin joustaa periaatteesta, jonka päälle kauppapaikan maine ja käyttäjäkunta on rakennettu. Tuen GOGia mielelläni jatkossakin.

Käyttäjän Seppo_Hovi kuva
Seppo_Hovi

Hitman 1 vois ihan hyvin poistaa internetyhteys vaatimuksen monelta osin. En usko, että mitään teknistä rajotusta tälle olis. Oikeastaan se olis ainoa syy ostaa tää eka osa, koska ykkösen sisältö on mahdolista saada 2 ja 3 osaan, sen lisäks 1 osan tallennuksia ei voi siirtää 2 tai 3 osaan, mutta voi siirtää 2:sta 3:een. Näin ollen se vois toimia omana pelinä, mitö vois ihan hyvin pelata ilman nettiä. Tulipas sekava teksti, mutta menköön.

Käyttäjän Oskulock kuva
Oskulock

Kaikista näistä kolmestahan on saatavilla merirosvolippuversiot joihin kaikki sisältö on avattu suoraan. Nettiyhteyksistä viis, siis. En tajua miten IO on jatkanut tätä kuluttajia vastaan olevaa käytöstä siitäkin huolimatta että on käyty läpi jo kaksi eri julkaisijaa ensimmäisen world of assassination trilogian pelin jälkeen, ja tämä viimeinenhän taisi olla vielä ilman julkaisijaa ollenkaan.

Paska lafka, en suosi, vaikka pelit ovatkin hyviä.

Käyttäjän Retro22 kuva
Retro22

hyvä ajattelin jo jos gog alkaa sallii denuvo malware virusta
niin piraattaminen olis ainoa tapa pelaata pelejä pcllä

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Ohoh, en edes tiennyt, että Hitmanin offline-kokemus on noin rajattu. Ei tuota voi edes millään perustella miksi se on noin toteutettu. Tai noh, periaatteessa pelissä on leaderboardit, mutta niitäkin olen ehkä kerran katsonut ja listan kärkipää oli aina täynnä samoja ilmiselviä huijareita. Se siitäkin tekosyystä.

Nostoja