Satisfactory sai tähän saakka mittavimman päivityksensä ja tuo tehtailunsa myös Steamiin

Satisfactoryn kolmas iso päivitys on täällä.

12.2.2020 06:56

Coffee Stain Studiosin tehtaanrakentelupeli Satisfactory on saanut tähän saakka suurimman päivityksensä.

Goat Simulator -hassuttelun taustalta tutun ruotsalaisstudion Satisfactory on vielä Early Access -vaiheessa, mutta eilen julkaistu kolmas iso päivitys on tuonut mukanaan tukun uudistuksia rakenteluun. Päivityksen myötä pelaajat pääsevät mm. kuljettamaan nesteitä uusissa putkistojärjestelmissä, jotka vaativat tutumpia liukuhihnoja enemmän ylläpitotyötä. Nesteiden ohella päivitys myös muuttaa pelin tasapainoa huomattavasti esimerkiksi etenemisvaatimuksia säätämällä. Päivitys on toistaiseksi saatavilla pelin Experimental-versiossa, joka voi sisältää vielä huomattaviakin bugeja.

Päivityksen julkaisun ohella Coffee Stain Studion on kertonut Satisfactoryn tekevän tuloaan myös Steamiin. Aikaisemmin yksinoikeudella Epic Games Storessa tarjolla olleen pelin kerrotaan ilmestyvän Steamissa lähiaikoina.

Lähde: Coffee Stain Studios

Lisää luettavaa