Satumainen The Girl and the Robot on pian valmis pc-debyyttiinsä

Kolmisen vuotta sitten Kickstarterin kautta rahoituksen saanut The Girl and the Robot on vihdoin saamassa virallisen julkaisunsa pc:llä.

9.8.2016 09:01

Varhaisien Kickstarter-onnistujien joukkoon lukeutuva kanadalaispeli The Girl and the Robot on saanut julkaisupäivän. The Flying Carpet Games -nimisen pikkustudion kyhäelmä saadaan pc:lle vielä niinkin nopeasti kuin 18. elokuuta, kun taas luvattua PS4- ja Wii U -versiota joudutaan odottelemaan vielä myöhemmin ilmeisesti loppuvuoteen asti.

Genren osalta The Girl and the Robot on sujautettavissa toimintaseikkailupelien monimuotoiseen kastiin. Pelin päähenkilönä nähdään nuori ilkeän kuningattaren linnasta karkuteille lähtenyt tyttönen, joka sattuu löytämään avukseen kauko-ohjattavan robotin. Iso osa pelistä kuluukin robotin erikoiskykyjä hyödyntäen, sillä niitä tarvitaan niin vihollisten päihittämiseen kuin pulmien ratkontaankin.

Ohessa The Girl and the Robotia yleisesti esittelevä traileri noin kuukauden takaa. 

Lisää luettavaa