Satumaisen kaunis Ori and the Blind Forest karkaa ensi vuoteen

Microsoft ja Moon Studios ovat lykänneet Ori & the Blind Forestin julkaisua pelin viimeistelyn ollessa käsillä.

21.11.2014 18:56

Kesällä julkistetun Ori and the Blind Forest -toimintaseikkailupelin julkaisua on viivästetty. Julkaisija Microsoft sekä kehittäjä Moon Studios ovat yhdessä päättäneet, että peli voisi tarvita vielä hieman lisäaikaa viimeistelyä varten ja näin ollen se onkin tulossa Xbox Onelle ja pc:lle nyt vasta ensi vuoden alussa.

Alkujaan peliä odoteltiin kyseisille alustoille vielä täksi vuodeksi. Pelistä on myös kehitteillä Xbox 360 -versio, joka sekin julkaistaan ensi vuonna.

Muistutuksena siitä, mitä metroidvania-henkinen Ori and the Blind Forest onkaan tarjoamassa, on Moon Studios tällä viikolla julkaissut uudelleen pelin alkuperäisen julkistustrailerin YouTubessa. Tällä kertaa mikäli videon katsoo kuitenkin teräväpiirtona ainakin Chrome-selaimella, hyödyntää se 60 ruudun sekuntivauhtia pyörivää ruudunpäivitystä.

Lähde: Moon Studios

Lisää luettavaa