Satumaisen Ni no Kuni -roolipelin kehittäjät valmistelevat uutta PS4-peliä

Level-5 ei ole jäämässä vain käsikonsolistudioksi. Jotain on tekeillä yhtiöllä myös PlayStation 4:lle.

29.11.2014 00:30

Erityisesti japanilaisia roolipelejä vuosien varrella pihalle potkinut pelitalo Level-5 on kehittämässä uutta mittavaa PlayStation 4 -peliä. Yhtiön johtaja Akihiro Hino paljasti asian aiemmin tällä viikolla japanilaisessa White Knight Chronicles -aiheisessa verkkolähetyksessä todeten, että peli pyritään julkistamaan ensi kesän E3-pelimessuilla.

Ainoana vinkkinä tulevasta Hino paljasti lähetyksessä, että uusi peli tulisi ylittämään mittakaavassaan Level-5:n White Knight Chronicles -sarjan. Syy, miksi pelistä puhuttiin nimenomaan White Knight Chroniclesin yhteydessä on se, että sarjan toinen PlayStation 3 -osa on ollut hiljattain saatavilla Japanissa veloituksetta PlayStation Plus -jäsenyydellä.

Viimeisin lännessä nähty Level-5:n kotikonsolipeli oli sen yhteistyössä Studio Ghiblin kanssa tuottama Ni no Kuni -roolipeli. Viime aikoina yhtiö on ollut erityisesti kiireinen kuitenkin taskukonsoleilla, joilla se on nauttinut menestystä varsinkin Japanissa Pokémon-tyylisellä Youkai Watch -sarjallaan.

Level-5 on tullut toki tutuksi pelaajille myös sellaisista nimikkeistä kuin Dragon Quest VIII ja IX, Dark Chronicles ja Rogue Galaxy. Myös Professor Layton– ja Inazuma Eleven -sarjat ovat yhtiön käsialaa.

Lähde: Siliconera, Gematsu

Lisää luettavaa