Saumaton maailma ja realistiset piraatit – näin Assassin’s Creedia jatketaan

Ubisoft on paljastanut Assassin's Creed IV: Black Flagin virallisesti ja jakanut näin tukuittain infoa teoksestaan.

4.3.2013 13:54

Assassin’s Creed IV: Black Flag on paljastettu tänään luvatusti virallisemmissa merkeissä. Jo etukäteen vuotaneiden trailerien varsinaisen julkaisun ohella julkisuuten onkin nyt saatu yhtä jos toista yksityiskohtaa pelistä.

Kuten vuodot tekivät jo selväksi, keskittyy Black Flag vahvasti 1700-luvun alun aikana Karibialla vallinneeseen merirosvojen kulta-aikaan. Pelaajat loikkaavat pelissä charmikkaaksi kuvaillun Edward Kenwayn eli Assassin’s Creed III:ssa tavatun Connorin isoisän saappaisiin, joissa seikkaillessaan virtuaalisalamurhaajien on määrä päästä kokemaan astetta realistisemmin kuvattu piraattitarina.

Ubisoftin mukaan pelistä noin 60 prosenttia kuluu maakrapuna, kun taas meriosuus vie pelistä jopa 40 prosenttia. Merkittävän muutoksen myötä kehittäjät ovat pyrkineet muovaamaan maailmasta saumattoman, eli lataustaukojen ei pitäisi ainakaan varsinaista maailmalla matkaamista niinkään pysäyttää. Tämä pätee erityisesti kohtiin, jolloin maalta siirrytään merelle ja toisinpäin.

Vaikka meri syökin uudesta ympäristöstä rutkasti tilaa, ei maailman pitäisi tuntua tyhjältä. Ubisoft on luvannut pelistä löytyvän kaikkiaan 50 erilaista lokaatiota aina plantaaseista kolmeen suurempaan kaupunkiin, minkä ohella merellä pitäisi olla koko ajan erilaista puuhasteltavaa, kuten tutkimusmatkailua, taisteluja ja jopa sukeltelua. Merellä tärkeää roolia näytteleekin Edwardin kaukoputki, jolla skannaillaan ympäristöjä ja vihollisia.

Merellä matkaamisen ei myöskään ole määrä olla täysin samanlaista kuin Assassin’s Creed III:ssa. Kehittäjät ovat kertoneet tähdänneensä aiempaa syvällisempään kokemukseen, mikä näkyy niin laajemmin kehitettävän laivan muodossa, kontrolleissa kuin monipuolisemmissa laivataisteluissa. Laivaan värvätään näillä näkymin myös miehistöä, jonka jäsenet voivat joutua meren vaarojen uhreiksi.

Peliä on kehitetty vuoden 2011 kesästä lähtien kahdeksan Ubisoftin pelistudion voimin. Ubisoft Montrealin ohella mukana yksinpelin kehityksessä ovat olleet Ubisoft Singapore, Ubisoft Sofia ja Ubisoft Québec, kun taas moninpelipuolta ovat työstäneet ainakin Ubisoft Annecy and Ubisoft Bucharest. Myös Montpellierin ja Kievin on kerrottu kantaneen kortensa ainakin jollain tavalla kekoon.

Assassin’s Creed IV: Black Flag saadaan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja Wii U:lle Pohjoismaissa 31. lokakuuta. Edellä mainittujen alustojen ohella se saapuu myös pc:lle ja tuoreemmille pelikonsoleille, kuten PlayStation 4:lle. Vaativimpien versioiden on tarkoitus tarjota pelaajille paremmat grafiikat ja fysiikat sekä sosiaalisia elementtejä.

PlayStation-versioihin Ubisoft on aikeissa lisätä tunnin verran ylimääräistä lisäsisältöä.

Linkki julkistustraileriin

Linkki hahmotraileriin

Lähde: Ubisoft, IGN, Eurogamer

Lisää luettavaa