Sega vihjailee uudesta pelijulkistuksesta – paljastetaan loppuviikosta

Sega vihjailee uudesta pelijulkistuksesta, jonka on määrä paljastua loppuviikosta.

15.1.2018 11:07

Sega on avannut kotisivut uudelle mysteeriprojektille, jonka yhtiö aikoo julkistaa perjantaina 19. tammikuuta.

Kotisivuilla nähdään fantasiamaailmaan sijoittuva ympäristö, jossa on leijuvia saarekkeita rakennuksineen, valtaistuin sekä valtava kello, joka tikittää perjantain julkistusajankohtaan.

Sivun URL kantaa nimeä senki, joka tarkoittaa japaniksi sotakronikoita. Yhtiö on aiemmin julkaissut Mega Drivelle strategiaroolipeli Bahamut Senkin, joskin tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä tulevan julkistuksen suhteen.

Yhtiö on vihjaillut aiemmin toisestakin julkistuksesta, jonka on määrä paljastua huomenna. Kyseisessä twiitissä mainittiin vain huominen päivä idealampusta olevan kuvan vieressä.

Lähde: Sega, Sega

Lisää luettavaa