Seikkailuja keskeyttänyt Star Wars Jedi: Fallen Order -ongelma sai korjauksen – pelin myyntinopeutta hehkutetaan

Star Wars Jedi: Fallen Order on päivittynyt samalla, kun se julkaisumyynneistä on annettu hieman vihiä.

26.11.2019 21:43

Respawn Entertainment ja EA ovat julkaisseet Star Wars Jedi: Fallen Orderiin pc:llä tuoreen päivityksen, jonka pitäisi korjata pelistä löytynyt seikkailemisen keskeyttävä ongelma.

Aiemmin viime viikolla useammatkin pelaajat raportoivat, että he jäivät jumiin suoritettuaan tietynlaisen hypyn pelin Dathomir-alueella. Hyppy on tarkoitettu tehtäväksi vasta myöhemmässä osassa peliä saatavalla kyvyllä, mutta se oli mahdollista suorittaa myös varhaisemmin. Tällöin pelaajat löysivät itsensä tilanteesta, josta he eivät voi päästä pois, mikä pahimmillaan on voinut pakottaa koko pelin aloittamiseen alusta, jos seikkailun sattui tallentamaan väärällä puolella hyppyä.

Päivityksellä Respawn kertoo nyt muuttaneensa hyppyä niin, ettei sen tosiaan pitäisi olla mahdollista ennen tarvittavaa kykyä. Muita viilauksia on myös tehty liittyen esimerkiksi pelissä kohdattuun kadonneeseen siltaan ja päähenkilö Calin droidikaverin häviämiseen. Lista kaikista viilauksista on nähtävissä pelin Reddit-sivuilla.

Konsoleille päivityksen pitäisi saapua myös piakkoin.

Muuten näin alkuviikosta EA ja Respawn ovat kertoneet, että Star Wars Jedi: Fallen Orderin julkaisu on ollut mitä ilmeisemmin varsin onnistunut. Sen kerrotaan olleen nopeimmin kaupaksi käynyt digitaalinen Tähtien sota -pelijulkaisu koskaan ensimmäisen kahden viikon aikana. Myöskään yksikään EA:n aiempi Tähtien sota -peli ei ole myynyt pc:llä samassa yhtä paljon kappaleita kuin se.

Minkäänlaisia tarkkoja myyntilukuja Fallen Orderille ei ole kuitenkaan vahvistettu. Niko Partnersin analyytikko Daniel Ahmad on huomattanut Twitterin puolella kuitenkin vertailuna, kuinka Star Wars Battlefrontia toimitettiin kauppoihin sen ensimmäisen julkaisuneljänneksen aikana 13 miljoonaa kappaletta ja Battlefront II:ta yhdeksän miljoonaa kappaletta. EA:n sanamuotoiluista voitaisiin päätellä, että hyvistä latausmyynneistä huolimatta pelin menekki ei ole vastannut fyysisellä osastolla Battlefronteja.

Lähde: EA, Daniel Ahmad (Twitter)

Lisää luettavaa