LucasArtsin varhainen seikkailupeliklassikko Maniac Mansion on palannut taas helposti kaikkien saataville. Peli on tuotu itsenäisenä lataustuotteena saataville Steamiin, jossa sitä kaupitellaan oletuksena kuudella eurolla.

Steam-versio käyttää hyödykseen ScummVM-virtuaalikonetta, jonka voimin sitä voi pelailla nykylaitteilla. Ennen Steam-julkaisua peli on ollut viime aikoina helpoiten saatavilla osana Day of the Tentaclen remasteroitua versiota.

Vuonna 1987 julkaistu Maniac Mansion oli ensimmäisiä LucasArtsin maineikkaita seikkailupelejä ja sen mukana studio debytoikin sen kuuluisan SCUMM-pelimoottorin. Vastaavan teknologian tuella syntynsä saivat myöhemmin Day of the Tentaclen ohella esimerkiksi The Secret of Monkey Island, Full Throttle ja Indiana Jones and The Last Crusade.

Maniac Mansionin suunnittelijat Ron Gilbert ja Gary Winnick loivat hiljattain sen hengessä myös kokonaan uuden seikkailupelin nimeltä Thimbleweed Park. Pelaaja-lehden arvostelun siitä voi lukaista tästä.

Steam-julkaisusta voitanneen olettaa, ettei Disney ole aikeissa tuottaa Maniac Mansionista remasteroitua versiota.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa