Seikkailupelikehittäjä Telltale työstää kokonaan uutta pelisarjaa

Peleistä, elokuvista ja sarjakuvista seikkailupelejä työstänyt Telltale Games kertoo kehittävänsä kokonaan omaa pelisarjaansa.

13.1.2015 07:00

Tuttujen lisenssien seikkailupelikäännösten kehittäjänä kunnostautunut Telltale Games työstää kokonaan uutta omaa pelisarjaansa.

Palkitun The Walking Deadin sekä äskettäin ensimmäisen osansa saaneiden Game of Thrones– ja Tales from the Borderlands -seikkailujen kehittäjän uusi projekti paljastettiin yhtiön johdossa tapahtuvan muutoksen yhteydessä. Yhtiön toimitusjohtajana toiminut Dan Connors väistyy roolistaan tilalle saapuvan Kevin Brunerin tieltä. Sekä Bruner että Connors lukeutuvat Telltalen perustajiin. Muutoksesta huolimatta Connorsin kerrotaan pysyvän studiossa neuvonantajan roolissa.

Uusi toimitusjohtaja Bruner kertoi Telltale Gamesin kehittävän tuttujen viihdenimikkeiden seikkailupeliversioiden ohella omaa pelisarjaansa. Tietoja tulevan pelin teemasta tai tyylistä Bruner ei paljastanut, mutta hänen mukaan studiossa eletään juuri nyt sen historian ”jännittävimpiä aikoja”.

Paraikaa 240 henkilöä työllistävä studio kehittää myös Minecraft-peliin perustuvaa tarinavetoista Minecraft: Story Modea sekä The Walking Dead -seikkailujen kolmatta tuotantokautta.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa