Seikkailupelilegenda Myst saa uusioversion

Myst rakennetaan uusiksi niin virtuaalitodellisuutta kuin perinteisempiäkin pc-näyttöjä varten.

20.9.2020 13:05

Seikkailupelien suurimpien klassikoiden joukkoon lukeutuva Myst saa uusioversion. Sarjaa hallinnoiva Cyan on vahvistanut rakentavansa alkujaan vuodelta 1993 tutun pelin uusiksi ensin Oculus Quest -virtuaalitodellisuusvisiirejä varten, mistä se siirtyy myöhemmin myös muille virtuaalitodellisuuslaitteille sekä perinteisemmälle pc-näytöille.

Virtuaalitodellisuustuen ohella uusioversio tuo mukanaan niin uutta taidetta, ääniä kuin vuorovaikutusmahdollisuuksiakin. Suuremmasta uudelleenperuuarvosta kiinnostuneille tarjolle tuodaan myös sisäänrakennettu mahdollisuus satunnaistaa eteen tulevia pulmia.

Virallista julkaisuajankohtaa uusitulla Mystillä ei vielä ole. Oculus Questia varten sitä myydään noni 30 euron hintaan.

Lähde: USGamer, Steam

Lisää luettavaa