Sekopääralli Trackmania iskee turbovaihteen päälle maaliskuussa / Uutiset / pelaaja.fi

Sekopääralli Trackmania iskee turbovaihteen päälle maaliskuussa

5.02.2016 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
3

Yllättävän lykkäyksen kohteeksi viime vuonna päätynyt Trackmania Turbo on saanut uuden julkaisupäivän. Pc:n lisäksi tällä kertaa niin PlayStation 4:lle kuin Xbox Onellekin saapuva uusi Trackmania-peli on tarkoitus saada pelattavaksi Euroopassa nyt 24. maaliskuuta, kunhan pelin viimeistelyssä kaikki vain menee kohdalleen.

Alunperin Trackmania Turboa kaavailtiin ulos marraskuulle, mutta siitä saatu ennakkopalaute houkutteli Ubisoftia ja pelisarjan luonutta Nadeota tekemään hieman lisätöitä luomuksensa parissa. Toivottavasti lisäaika onkin käytetty tehokkaasti hyödyksi, sillä verkkopelivetoinen Trackmania-sarja elää ja hengittää nimenomaan yhteisönsä voimalla.

Julkaisupäivän lisäksi Ubisoft on julkistanut nyt perjantaina Trackmania Turbosta myös uuden trailerin. Video pyrkii erityisesti välittämään katsojille tunteen pelisarjan hullunkurisesta luonteesta.

Lähde: UbiBlog 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Airus kuva
Airus

Uutisen viittaamaa videota ei pysty katselemaan, sillä se on yksityinen.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Video fiksattu ja uusi pätkä lisätty myös rinnalle.

-Panu

Käyttäjän wlizer kuva
wlizer

sunrise ja nations oli kyllä hyviä.. toivottavasti tätä ei oo vesitetty mahdottomilla vaikeustasoilla tai huonolla ohjattavuudella ja liiallisen monimutkaisella pelimekaniikalla