Seuraava Far Cry -peli paljastui virallisesti – toivottavasti tykkäät luolamiehistä

Kiviaikaan sijoittuva Far Cry Primal on seuraava Far Cry -sarjan osa, joka tällä kertaa vie pelisarjan peräti kivikaudelle.

6.10.2015 21:10

Ubisoft on paljastanut virallisesti seuraavan Far Cry -sarjan osan. Niin Xbox Onelle, PlayStation 4:lle kuin pc:llekin matkaava uusi peli on Far Cry Primal ja se on saamassa konsoleilla julkaisunsa 23. helmikuuta 2016 ja pc:llä joskus tulevan maaliskuun aikana.

Peli on sama, jonka tulosta Ubisoft kiusoitteli jo aiemmin tällä viikolla. Kyseessä ei ole aivan tavanomainen Far Cry -sarjan osa, sillä Primalissa pelaajat löytävät itsensä kiviajalta taistelemassa selviytymisestä kivin ja kepein. Paljon tuttuja Far Cry -elementtejä pelissä kuitenkin kyllä edelleen piisaa, sillä mukaan on ujutettu niin mittava avoin maailma, metsästyksen kautta avattavia lisävarusteita kuin myös valloittajiaan odottavia vihollisten etuvartioasemia.

– Kivikausi sopii aikakautena täydellisesti Far Cry -peliin. Far Cry asettaa sinut yleensä maailman rajalle keskelle kaunista, laeista piittamatonta ja raakaa rajaseutua. Kivikausi on ikään kuin ihmiskunnan ensimmäinen kohtaama rajaseutu. Kyseessä on aika, jolloin ihmiset ottivat maat haltuunsa ja alkoivat kivuta ravintoketjua ylöspäin. Tämä tapahtui taistellen niin muita ihmisiä kuin myös luontoa itseään vastaan, pelin luova vetäjä Jean-Christophe Guyot kuvailee.

Far Cry Primalin pääasiallisesti kehityksestä on vastannut jälleen Ubisoft Montreal apunaan niin Ubisoftin Toronton, Shanghain kuin Kiovankin toimistot.

Lähde: UbiBlog

Lisää luettavaa