Shenmue III:n pc-versio yksinoikeudella Epic Games Storeen – joukkorahoittajat suuttuivat

Shenmue III:n uusi traileri esittelee pelikuvaa ja englanninkielistä ääninäyttelyä. Samalla peli vahvistui pc:llä Epic Games Store -yksinoikeudeksi.

11.6.2019 04:17

Shenmuen isä Yu Suzuki esitteli Shenmue III:n uutta traileria E3:n Pc Gaming Show -tapahtumassa. Samalla vahvistettiin, että pelin pc-versio saapuu yksinoikeudella Epic Games Storeen.

Muiden Epic Game Store -yksinoikeuksien kohdalla yksinoikeus kestää vuoden, mikä oletettavasti pitänee paikkansa myös Shenmue III:n kohdalla.

Päätös on jo ehtinyt aiheuttaa närää peliä tukeneiden joukkorahoittajien keskuudessa. Ilmoitus on saanut jo runsaasti negatiivisia kommentteja pelin joukkorahoittamiseen käytetyllä Kickstarter-sivulla, jossa pelin on aiemmin kerrottu saapuvan Steamiin. Monet Steam-avaimen halunneet tukijat syyttävätkin kampanjaa suunnitelmanmuutoksen myötä harhaanjohtavaksi ja kertovat haluavansa rahansa takaisin.

Kehittäjät tai pelin julkaisijana toimiva Deep Silver ei ole vielä kirjoitushetkellä reagoinut kommentteihin.

Uudella videolla sen sijaan nähdään vilauksia varsinaisesta pelikuvasta ja esimakua englanninkielisestä ääninäyttelystä. Alkuperäisten Shenmue-osien aikaan englanninkielinen ääninäyttely oli vielä lapsenkengissään, minkä myötä mukana oli melko paljon tahatonta huumoria. Muun muassa Ryo Hazukin länsimainen ääninäytteljä Corey Marshall palaa rooliin myös kolmannessa osassa, ja miestä kuullaan myös uudella videolla.

Shenmue III:n julkaisu lykkääntyi hiljattain muutamalla lisäkuukaudella. Se, onko peli lopulta pitkän odotuksensa arvoinen, selviää 19. marraskuuta – pc:n lisäksi PlayStation 4;llä.

Lähde: Ys Net

Lisää luettavaa