Sherlock Holmes -kehittäjän pelit katoilevat saatavilta – osoittaa syyttävällä sormella julkaisijaa / Uutiset / pelaaja.fi

Sherlock Holmes -kehittäjän pelit katoilevat saatavilta – osoittaa syyttävällä sormella julkaisijaa

27.09.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0
Focus Home Interactive, Frogwares, sherlock holmes, oikeus, julkaisu, Bigben

Joukko ukrainalaiskehittäjä Frogwaresin pelejä on alkanut tehdä katoa pelien latauspalveluista. Studio on vahvistanut, että PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä myynnistä ovat hävinneet varsinkin The Testament of Sherlock Holmes ja Magrunner: Dark Pulse, minkä lisäksi Sherlock Holmes Crimes & Punishments on parhaillaan lähtöuhan alla niin Steamissa, PlayStation 4:llä, Xbox Onella kuin edellissukupolven alustoilla.

Kotisivuillaan julkaisemassaan lausunnossa Frogwares syyttää asiasta sen pelien julkaisijana erityisesti konsoleilla toiminutta Focus Home Interactivea. Frogwaresin mukaan yhtiöiden välinen julkaisu- ja jakeludiilit ovat tullut päätökseensä, eikä Focuksella ole siis enää osuutta pelien elämässä. Sen sijaan kuitenkin, että Focus olisi siirtänyt Frogwaresille oikeudet hallita pelien jo olemassaolevia kauppasivuja, on se päättänyt antaa niiden mieluummin kadota.

Frogwaresin mukaan Focus on perustellut päätöstä yhtiön käytännöllä olla siirtämättä oikeuksia kehittäjille, jotka ovat poistaneet pelinsä Focuksen katalogista. Frogwaresin mukaan mistään tällaisesta ei ole ollut mainintaa yhtiöiden välisissä sopimuksissa.

– Teemme parhaillaan töitä saadaksemme uudet myyntisivut pystyyn ja olemme yhteydessä konsolikauppoihin toivoen, että voimme korjata tilanteen. Emme pysty kuitenkaan varmistamaan, että tämä onnistuisi. Tiedämme myös jo, että se on mahdotonta tiettyjen edellissukupolven pelien kanssa ja käy muiden pelien kohdalla kalliiksi, sillä meidän täytyy päivittää kehitystyökalut, mikä vie kuukausia, Frogwarsin tiedotteessa todetaan.

Studio kertoo julkaisseen tiedotteensa, jotta se voisi näyttää kaikille kiinnostuneille, millaisia asioita pelialan kulisseissa voi tapahtua. Focus Home Interactive ei ole kommentoinut tapausta. 

Viimeiset vuodet Frogwares on tehnyt töitä toisen ranskalaisjulkaisija Bigben Interactiven kanssa. Firmojen välinen yhteistyö on poikinut tähän asti Sherlock Holmes: The Devil's Daughterin sekä The Sinking Cityn.

Lähde: Frogware

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja