Super Marion ja monien muiden Nintendon menestyssarjojen keksijänä tunnettu – ja kulttuurisesti merkittävänä henkilönä tunnustettu – Shigeru Miyamoto on sanonut toivovansa Mario-hahmon ja Nintendon pystyvän jonain päivänä haastamaan Mikki Hiiren ja Disneyn.

Miyamoto kuitenkin totesi, että tavoitteen saavuttamisessa voi mennä useita sukupolvia. Esteenä kunnolliselle haasteelle Miyamoto näki vanhempien suhtautumisen videopeleihin.

– Monet vanhemmat haluavat estää lapsiaan pelaamasta videopelejä, Miyamoto sanoi kokoontuneelle medialle.

– Näitä samoja vanhempia ei kuitenkaan haittaa, jos heidän lapsensa katsoo Disney-elokuvia.

Miyamoto on yrittänyt tuoda Mario-hahmoa suuremman yleisön tietoisuuteen laajentamalla hahmon näkyvyyttä myös videopelien ulkopuolelle. Nintendo on muun muassa julkaisemassa Mario-aiheisen animaatioelokuvan vuonna 2022.

Disneyn levittäytymistä muistuttavaa bisnesmallia ei kuitenkaan Nintendon puheenjohtaja Shuntaro Furukawan mukaan ole matkittu pallokorvilta. Furukawa kertoi Time-lehdelle, että Nintendo toimii oman pitkäaikaisen visionsa mukaisesti, eikä kopioi muita yrityksiä.

Lähteet: Nikkei, Time

Lisää luettavaa