Showpainimäiskintä sai tylyn lopun – Epic Games antoi sulkutuomion Rumbleverselle

Ryminä päättyy kuun lopussa.

1.2.2023 08:01

Showpainiteemainen battle royale -peli Rumbleverse suljetaan.

Iron Galaxy Studiosin kehittämä ja Epic Gamesin julkaisema Rumbleverse päättää elonsa helmikuun lopussa. Pelin taival jää varsin lyhyenlännäksi, sillä Rumbleverse julkaistiin vasta viime elokuussa. Rumbleversen toinen kausi jää kuitenkin pelin viimeiseksi.

Pelin sulkemisen myötä kaikki pelaajat, jotka käyttivät rahaa Rumbleversessä, saavat hyvityksen ostoistaan. Hyvitykset koskevat sekä Rumbleversen Battle Passien että Brawlla Bills -pelivaluutan ostoja.

Sulkupäätöksen seurauksena Rumbleverse on saanut viimeiseksi jäävän päivityksensä. Päivityksen myötä pelin kauppa on suljettu ja kaikki pelaajat ovat saaneet pelin nykyisen battle passin itselleen maksutta. Samalla myös kokemuspistekertymä on tuplattu, jotta pelaajat voivat avata battle passin sisällön nopeammin. Myös kaikki pelitilat ovat avoinna pelaajille.

Rumbleversen palvelut suljetaan 28. helmikuuta. Iron Galaxy Studiosin mukaan studio haluaa kuitenkin jatkaa Rumbleversen kehitystä tulevaisuudessa mahdollisesti uudenlaisessa muodossa. Studio ei kuitenkaan paljastanut vielä konkreettisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Lähde: Rumbleverse

Lisää luettavaa