Sikana kauhua tarjoava uusi Amnesia-seikkailu sai julkaisupäivän

Amnesia: A Machine for Pigs kantaa vihdoin konkreettisempaa julkaisupäivämäärä, joka ei ole edes järin kaukana tulevaisuudessa.

18.8.2013 02:06

Vuonna 2010 kauhistuttaneen Amnesia: The Dark Descentin seuraaja alkaa olla jo käsien ulottuvilla. Alkukesäksi vielä tovi sitten odoteltu Amnesia: A Machine for Pigs on nyt saanut täsmällisen julkaisupäivän, joka sattuu olemaan syyskuun 10. päivä.

Kalenterin näyttäessä oikeaa hetkeä pelin voi napata tietokoneelleen ainakin Steamin, GOG.comin, Desuran ja Gamersgaten kautta. Ennakkotilatessa sille kertyy hintaa noin 13 euroa, kun tavanomaisesti pulittaa saa kutakuinkin lähemmäs 16 euroa.

Dark Descentista poiketen A Machine For Pigsia on kehittänyt Frictional Gamesin sijaan brittiläinen The Chinese Room. Poppoo tunnetaan parhaiten tarinankerrontaa painottaneesta Dear Esther -pelistään.

Mikäli moderni pc-kauhuilu kiinnostaa enemmänkin, kannattaa uuden Amnesian ohella kääntyä myös Pelaajan elokuun numeron puoleen. Tuoreessa lehdessä kulttuuritoimittaja Pyykkönen pureutuu nykykauhun ihmeelliseen maailmaan ja antaa muun muassa muutamia vinkkejä peleistä, joihin kannattaa tutustua.

Lähde: The Chinese Room (Twitter)

Lisää luettavaa