Simit pääsevät kimppapuuhiin sittenkin vasta joulukuussa / Uutiset / pelaaja.fi

Simit pääsevät kimppapuuhiin sittenkin vasta joulukuussa

9.10.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0
Simit pääsevät kimppapuuhiin sittenkin vasta joulukuussa

Elämäsimulaatiohitti The Sims 4:n toinen virallinen lisäosa myöhästyy.

Kimppapuuhaa-nimellä Suomessa kulkevan laajennuksen oli alun perin määrä ilmestyä marraskuun puolella, mutta uusien tietojen mukaan teos ehtii kauppojen hyllyille vasta joulukuun toisella viikolla. Electronic Arts kertoo tiedotteessaan tarvitsevansa lisää aikaa lisäosan sisällön kiillotukseen ja syventämiseen.

Vaihtokaupassa pelaajille luvataan lohdutukseksi ylimääräistä sisältöä, kuten uusi Jengan tyyppinen seurapeli ja kivi, jonka päältä simit voivat sukellella järveen. Lisäosan keskiössä oleville klikeille on nyt myös kehitelty omat päämajat, jollaisia voi rakennella peliin myös itse.

Tiedotteessaan EA lupaa lisäosasta kuultavan lisää marraskuun alkupuolella, ja sen julkistustiedot voi kerrata sillä aikaa täältä.

Lähde: The Sims, PC Gamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.