The Sims 4 monipuolistui ilmaiseksi – uusi päivitys lisäsi mukaan uuden pelitavan

Skenaariot haastavat The Sims 4 -pelaajat tavoitepohjaisempaan pelaamiseen.

5.11.2021 13:12

The Sims 4 on laajentunut ilmaiseksi uudella pelitavalla.

Tuoreen päivityksen myötä peliin on esitelty mukaan skenaariot, jotka tarjoavat aiempaa tavoitepohjaisemman pelaamismahdollisuuden. Niiden voimin pelaaja asetetaan tiettyyn erikoistilanteeseen, josta pitäisi kammeta itsensä annettuun tavoitepisteeseen.

Alkuun erilaisia vakituisia skenaarioita on tarjolla kaksi. Toisessa niistä pelattava sim-hahmo on joutunut sydänsurun valtaan ja tälle olisi tarkoitus löytää taas rakkautta elämään. Toisessa puolestaan tarkoituksena olisi kerätä tyhjätaskuisena kaikkiaan miljoona simolenia aloittamalla pelaaminen uudesta kodista, joka pelaajan haluaman haasteen mukaan voi olla joko valmiiksi sisustettu, tyhjä tai jyrätty maan tasalle.

The Sims 4:n skenaariot voivat olla päällä samanaikaisesti ja niitä olisi tarkoitus nähdä ajan myötä lisää vaihtelevin teemoin. Ajoittain pelissä olisi tarkoitus nähdä jopa väliaikaisia skenaarioita, joista ensimmäinen on jo saatavilla nyt keskiviikosta aina marraskuun 6. päivään asti. Siinä keskitytään lasten kasvattamiseen.

Maksullisen sisällön osalta uusi pienempi Kit-sisältöpaketti tekee sekin pian myös tuloaan. Marraskuun 9. päivä julkaisunsa saa Blooming Rooms Kit, jolla The Sims 4:ään saadaan uusi joukko uutta kasvillisuutta kotien koristeeksi.

Lähde: The Sims 4 (kotisivu)

Lisää luettavaa