World of Warcraftin nostalgiapalvelimia ylläpitänessä Elysium-projektissa on käynyt melkoinen mylläys viime päivien aikana.

Blizzardin massiivimoninpeliä alkuperäisessä muodossaan tarjoavan Elysiumin palvelimet on ajettu alas tiimin sisäisten ristiriitojen vuoksi. Ylläpitäjistä irtautunut ryhmittymä oli kaapannut Elysiumin palvelimet haltuunsa ja poistanut kaikki niiden tiedot otettuaan projektista omat varmuuskopionsa.

Light’s Hopeksi itseään nimittävä ryhmittymä kertoo ryhtyneensä toimeen projektin taustalla tapahtuneiden hämäräpuuhien vuoksi. Irtautunut ryhmä kertoo Elysiumin ylläpitäjän ottaneen projektille suunnatuista lahjoitusvaroista noin 2 000 euroa omiin tarpeisiinsa. Toisen ylläpitäjän taas kerrotaan käyneen kauppaa pelivaluutasta ja -hahmoista projektien kulisseisssa. Lisäksi Light’s Hopen osalliset kokevat tämän olleen vastoin projektin arvoja ja rikkoneen ylläpitäjien välisen luottamuksen. Irtautunut ryhmittymä onkin käynnistänyt omat versiot palvelimista ottamiensa varmuuskopioiden perusteella.

Elysium-projektin verkkosivuilla julkaistu päivitys vahvistaa syytökset todeksi ja sisältää myös anteeksipyynnöt hämäräpuuhiin ryhtyneiltä ylläpitäjiltä. Ylläpitäjät kuitenkin kertovat jatkavansa työskentelyä projektin eteen ja pyrkivänsä palauttamaan palvelimet toimintakuntoon. Elysium varoittaa myös pelaajia siirtymästä Light’s Hopen ylläpitämille palvelimille luotettavuusongelmien vuoksi.

Lähde: Elysium, Light’s Hope

Lisää luettavaa