skate. on yhä kesken, mutta työ etenee – EA esitteli pelikuvaa ja kutsui pelaajat testaamaan odotettua peliä

EA esitteli esiesiesialphapelikuvaa skate.:sta.

3.7.2022 09:56

EA on esitellyt odotetun skeittipeli skate.:n pelikuvaa tuoreella somejulkaisulla.

Huhut kertoivat Skate-pelisarjan neljännen osan saavan esittelyn heinäkuussa, mutta skate.-pelikuvaa saatiinkin maailmalle jo kuukauden vaihteen alla. EA:n julkaisemalla videolla nähdään yhtiön mukaan pelikuvaa skate.:n esiesiesialphasta sekä hieman tuoreemmista versioista. Videon perusteella skate. tarjoaisi moninpeliskeittausta ja mahdollisesti muutakin puuhaa isolle pelaajajoukolle.

Toistaiseksi skate.:sta ei ole paljastettu tarkempia yksityiskohtia. Peliä on kuitenkin mahdollista ilmoittautua testaamaan jo nyt skate.:n verkkosivuilla.

Lisää luettavaa