Skyrim-julkaisija lähtee verkkosotaan ilman ruutia – tämä on BattleCry

Bethesdan ensimmäinen suuremman luokan ilmaispeli kantaa nimeä BattleCry. Luvassa on verkkotoimintaa, mutta ilman ruutia.

28.5.2014 16:41

Julkaisija Bethesda on julkistanut kokonaan uuden verkkopelin nimeltä BattleCry. Teksasilaisen BattleCry Studiosin debyyttipeli on ilmaispelien joukkoon lyöttäytyvä teos, jossa keskiössä nähdään 32 pelaajan nettiottelut.

BattleCry ei kuitenkaan ole verkkoräiskintä, vaan enemmänkin lähikontakteihin luottava toimintapeli. BattleCryn maailmassa ruuti on päätetty kieltää tuhoisan maailmansodan myötä ja näin esimerkiksi miekat ovat kovassa huudossa. Ruudin puutteen ei pitäisi myöskään haitata maailman persoonallisuutta, sillä sen luomiseen on otettu mukaan Dishonoredin ja Half-Life 2:n ympäristöistä tuttu Viktor Antonov.

BattleCryta pelataan kolmannen persoonan kuvakulmasta ja se luottaa tiimeihin jaettuun toimintaan, jossa eri hahmoluokkia edustavat pelaajat mäiskivät toisiaan. Paljastettujen hahmoluokkien joukosta löytyy niin miekkaa heiluttavaa tankkia kuin myös nuolilla ja puukoilla häröilevää jousimiestäkin, joita kutakin pääsee myös parantelemaan pelin edetessä kerättävällä rautavaluutalla.

Peliä kehittävä BattleCry Studios on ollut olemassa jo parikin vuotta, mutta sen ensiluomusta saadaan odottaa silti vielä aina ensi vuoteen. Bethesda on aikeissa saada BattleCryn vasta beetatestiinkin ensi vuonna. Testaajaksi voi kuitenkin ilmoittautua jo nyt pelin kotisivujen kautta.

Lähde: Bethesda Blog, Polygon, Eurogamer

Lisää luettavaa