Bethesda julkisti hiljattain jo toisen laajennusosan The Elder Scrolls V: Skyrim -peliinsä, vaikkei ensimmäistäkään olla vielä nähty PlayStation 3:lla. Elokuun alussa kehittäjät perustelivat PlayStation-laajennuksen vitkastelua kertomalla, etteivät he yksinkertaisesti ole olleet tyytyväisiä sen toimintakykyyn eivätkä he näin suostu sitä vielä julkaisemaan.

Nyt Bethesdan yhteisövastaava Gstaff on antanut jälleen yhden väliaikatiedotteen asiasta peliyhtiön foorumeilla, eikä se anna järin lupaavaa kuvaa Skyrimin tulevaisuudesta PlayStationilla. Gstaffin mukaan kehittäjät ovat kokeilleet muutamia erilaisia ratkaisuja ongelmien korjaamiseksi, mutta mikään ei ole toistaiseksi auttanut.

Yhteisövastaava myöntääkin, ettei Bethesdalla olla tällä hetkellä varmoja, voiko ongelmia varsinaisesti korjatakaan. Kehittäjät eivät toki ole vielä luovuttaneet, vaan parhaillaan Bethesda tekee yhteistyötä Sonyn kanssa voidakseen saada ainakin Dawnguard-lisäosan vielä myös PlayStation 3:lle.

Skyrimin PlayStation 3 -versiota ovat vaivanneet ongelmat aiemminkin. Peliä vähänkin pidempään pelanneet kärsivät erityisesti pelin julkaisun aikoihin toistuvasti laiskistuvasta ruudunpäivityksestä.

Lähde: Bethesda Forums

Lisää luettavaa