Smite-verkkopelin maailma laajenee Smite Rivalsilla, Smite Tactics nyt suljettuun betaan

Smite-sarja kasvaa uuden taktikointipelin lisäksi vielä myös hyvin Clash Royale -henkisellä Smite Rivalsilla.

6.1.2017 12:13

Hi-Rez Studios on julkistanut jälleen yhden uuden pelin Smite-sarjaansa. Vielä tämän vuoden aikana mobiililaitteille ja pc:lle on ilmestymässä pelattavaksi Smite Rivals, joka näyttää ottaneen runsaasti oppia kotimaiselta Clash Royalelta.

Smite Rivalsilla haluamme saada faneillemme aikaiseksi pelin, joka on tuttu, nopea ja mukaansatempaava, mutta myös erilainen MOBA-kokemuksesta, jonka me kaikki tunnemme, Smite Rivalsin vastaava tuottaja Brian Grayson kertoo.

Tiimivetoisen toiminnan sijasta Smite Rivalsissa kamppaillaan kahden pelaajan välisissä yhteenotoissa, joissa osapuolet usuttavat toistensa kimppuun erilaisia sotajoukkoja kortteja käyttämällä. Tarkoituksena yhteenotoissa olisi tuhota vastustajan torni, jota on mahdollista lähestyä kolmea eri polkua pitkin.

Pelin julkistustraileri tarjoaa jo ensimmäisen katsauksen tulevaan.

Tällä viikolla Hi-Rez on tuonut samalla taktikointipeli Smite Tacticsin nyt myös suljettuun beta-vaiheeseen. Betaan on mahdollista osallistua joko rekisteröitymällä testaajaksi pelin kotisivuilla ja toivomalla parasta tai sitten ostamalla noin 20 euroa oletushinnaltaan kustantavan Founder’s Pack -tukipaketin muutamien lisäetujen kera.

Lähde: Smite (kotisivu)

Lisää luettavaa