Segan sininen maskotti täyttää ensi vuonna 30 vuotta, minkä kunniaksi yhtiö on aikeissa julkaista vuoden 2021 aikana useita Sonic the Hedgehog -pelejä.

Näin ainakin jälleenmyyjille lähetettyjen mainosten mukaan, joissa kerrotaan vuoden 2021 olevan ”juhlinnan vuosi”. Ensi vuodelle lupaillaankin näiden mukaan uusia pelejä, digitaalista sisältöä, tapahtumia ja isoja julkistuksia.

Mainoksessa kerrotaan Sonic-pelejä myydyn maailmalla yli 920 miljoonaa kappaletta ja näiden tuottaneen yli 6 miljardia dollaria.

Vuonna 1991 ensimmäisen pelin saanut hahmo nähtiin edellisen kerran videopelissä viime vuoden marraskuussa julkaistussa Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020:ssa.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa