
Sega on tehnyt joukon paljastuksia ja vihjauksia koskien Sonic the Hedgehogin lähitulevaisuutta.
Osana Teksasissa järjestettyä SXSW-messutapahtumaa Sega vahvisti ensinnäkin, että viime vuoden tasoloikkahitti Sonic Mania on saamassa kesällä uuden Sonic Mania Plus -version. Tuore inkarnaatio lisää peliin kahtena uutena pelattavana hahmona Mighty the Armadillon ja Ray the Flying Squirrelin sekä laajentaa sen kilpailullista moninpelitilaa tukemaan neljää pelaajaa.
Mukaan peliin ilmestyy myös uusi Encore-tila. Sillä vanhoja kenttiä päästään pelaamaan uusiksi uusilla visuaalisilla ja rakenteellisilla kikoilla.
Myyntiin Sonic Mania Plus saapuu peräti fyysisesti kustantaen noin 30 euroa. Fyysiseen pakettiin mukaan ahdetaan myös Mega Drive -teemainen käännöskansi sekä 32-sivuinen taidekirja.
Sonic Manian jo omistaville Plus-versio saapuu myyntiin lisäosana toistaiseksi määrittelemättömään hintaan.
Muita tapahtuman Sonic-julkistuksia olivat uusi ilmaiseksi jakoon tuotava viisiosainen Sonic the Hedgehog -animaatio sekä yhteistyössä Puman kanssa tehdyt Sonic-kengät.
Yksi iso vihjaus mahtui myös mukaan. Tuoreella teaserilla Sega käytännössä vahvisti, että sininen siili on tosiaan huhujen mukaisesti palaamassa taas kilparadoille. Edelleen epäselvää on, jatkaako uutukainen Sonic &All-Star Racing -sarjan tyylillä vai olisiko luvassa enemmän esimerkiksi Sega Saturnin Sonic R:n kaltainen kilpajuoksu. Teaseri vihjaa ainakin nimenomaan ajoneuvoilla ajamisesta.
Kommentit
No nyt tulee viimeinkin ostettua sonic mania.
Voisi harkita kyllä nyt kun tuollainen paketti tarjolla. Kai sitä hintansa edestä pelailee vaikka ei nuo Sonicit itselle ole niin erikoisia vaikka aikoinaan Mega Drive II:lla tulikin kolmosta jauhettua. Lähinnä varmaan sen takia ettei ollut parempaa tarjolla, nykyään ja pitkäänkin on tasohyppelyt olleet paljon parempia kuin joku Sonicin säntäily.
vaihtaako sonic ikinä kenkiä?
Rayl uus lempinimi. Eay.
Mut jees iha nice, että Sonicilla o vähä menny johoki suuntaan tää homma. Tuntuu et se o juossu paikoillaa pidempäänki.