Kauhupeli Sons of the Forest ei valmistukaan aiottuun julkaisupäivään mennessä, kehittäjä Endnight Games on paljastanut.

Studio ei kuitenkaan halunnut viivästyttää The Forest -pelin jatko-osan loppukuuhun kaavailtua julkaisua. Niinpä kehittäjät ovat kertoneet julkaisevansa pelin edelleen aiottuna julkaisupäivänä, mutta suunnitelmasta poiketen keskeneräisenä varhaisversiona.

Endnight Gamesin mukaan Sons of the Forest on studion suurin ja monimutkaisin peli, mutta kehittäjät haluavat lisätä vielä paljon uutta sisältöä ja ominaisuuksia. Pelin kerrotaan saavan myöhemmin mm. uusia esineitä ja pelimekanismeja, joiden lisäksi luvassa on päivityksiä esimerkiksi pelin tasapainoon.

Sons of the Forestin varhaisversio julkaistaan Steamissa 23. helmikuuta.

Lähde: Endnight Games

Lisää luettavaa