Sony esitteli ultrakevyen 8K-virtuaalitodellisuusvisiirin prototyypin

Sony on esitellyt virtuaalitodellisuusvisiirin prototyyppiteknologiaa.

9.12.2021 05:55

Sony on esitellyt uuden virtuaalitodellisuusvisiiriprototyyppinsä.

Yhtiön julkaisemalla teknologiavideolla esitellään yhtiön kehittämää 8K-virtuaalitodellisuusvisiirin prototyyppiä. Ultrakevyeksi kuvaillun visiirin kerrotaan sisältävän kaksi 4K-resoluution OLED-mikropaneelia, joiden kuvaa suurennetaan käyttäjän silmille linssejä hyödyntäen. Videolla esitellään kuinka korkeampi resoluutio mahdollistaa yksityiskohtaisemman ja realistisemman kuvanlaadun. Paremman kuvanlaadun ohella visiirissä hyödynnetään myös viivettä kompensoivaa teknologiaa, jonka avulla pyritään estämään liikkeessä syntyvää viivettä.

Virtuaalitodellisuusvisiiri on Sonyn tutkimus- ja kehityosaston käsialaa, ja uutta teknologiaa hyödyntävää laitetta ei todennäköisesti nähdä kuluttajien käsissä vähään aikaan. Videon mukaan laitetta voitaisiin hyödyntää pelien ohella esimerkiksi suunnittelussa, lääketieteessä sekä teollisuudessa.

Lähde: Sony

Lisää luettavaa