Uuden sukupolven konsoleiden julkaisu on ollut menestys niin Microsoftille kuin Sonyllekin. Microsoft tuuletteli jo parisen viikkoa sitten, kuinka Xbox Series X:n ja S.n julkaisu oli sen konsolihistorian suurin. Nyt Sony on vuorostaan vahvistanut, kuinka PS5 on tehnyt saman Sonyn konsolihistorian osalta.

– Haluamme kiittää pelaajia kaikkialla, että he tekivät PS5:n julkaisusta suurimman konsolijulkaisumme koskaan. Kysyntä on ollut ennennäkemätöntä, joten haluamme vahvistaa, että lisää PS5:tä on tulossa jälleenmyyjille ennen vuoden loppua. Pysykää yhteyksissä paikalliseen jälleenmyyjäänne, PlayStationin virallisella Twitter-tilillä hehkutetaan.

Konkreettisia myyntilukuja Sony ei ole toistaiseksi antanut uutuuskonsolilleen. Vertailuna tiedetään, että PS4:ää myyntiin yksinomaan Pohjois-Amerikassa vuorokauden sisään miljoona kappaletta. Parisen viikkoa myöhemmin PS4:n myyntien kerrottiin olleen 2.1 miljoonassa.

PS5 julkaistiin ensin osassa maailmaa, kuten Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, 12. marraskuuta. Iso osa muusta maailmasta liittyi mukaan viikkoa myöhemmin.

Lisää luettavaa