Sony julkaisi vuoden 2022 parhaiten arvioidut pelit, Metacritic-sivusto kertoo

Metacritic on paljastanut vuoden 2022 parhaat julkaisijat.

24.3.2023 07:01

Sony oli vuoden 2022 paras pelijulkaisija, Metacritic-sivusto kertoo.

Arviotietoja koostava Metacritic on paljastanut vuosittaisen pelijulkaisijoiden listauksensa. Sony kipusi listan kärkisijalle sekä pistekeskiarvon että kokonaispisteiden mukaaan järjestettynä.

Metacriticin listauksessa julkaisijoita painotettiin neljän tekijän perusteella. Eniten painoarvoa annettiin julkaistujen pelien arviokeskiarvolle. Sen lisäksi pisteytyksessä painotettiin kuitenkin erikseen erinomaiseksi, hyviksi sekä huonoksi arvioituja pelejä. Listalle valittiin yhtiöt, jotka julkaisivat vuonna 2022 vähintään viisi peliä, minkä seurauksena Sonyn kilpakumppani ja edellisen vuoden voittajaksi selvinnyt Xbox ei selvinnyt tänä vuonna edes mukaan kisaan.

Julkaisijoiden kärkikahinoihin ylsivät lisäksi toiseksi tullut ruotsalaisyhtiö Paradox Interactive sekä Microsoftin havittelema Activision Blizzard. Monet isot julkaisijat jäivät kuitenkin kärkijoukon ulkopuolelle. Esimerkiksi Nintendo löytyy listan sijalta 12, Electronic Arts sijalta 17, Square Enix sijalta 26 ja heikoimmaksi isoksi pelitaloksi jäänyt Ubisoft sijalta 38.

Metacriticin julkaisijalistan kärkikymmenikkö näyttää seuraavalta (suluissa keskiarvopisteet ja kokonaispisteet):

  • Sony (85,6 / 338,4)
  • Paradox Interactive (81,8 / 322,7)
  • Activision Blizzard (76,5 / 304,8)
  • Focus Entertainment (80,0 / 304,5)
  • Take-Two Interactive (78,9 / 304,0)
  • Capcom (78,6 / 299,2)
  • Sega (79,3 / 294,6)
  • Annapurna Interactive (79,2 / 293,8)
  • Humble Games (76,8 / 287,9)
  • Devolver Digital (78,3 / 285,5)

Lähde: Metacritic

Lisää luettavaa