PlayStation 4:lle yksinoikeudella saapuva zombiräiskintä Days Gone näyttäisi pysyvän yksinpelinä.

Monin tavoin hyvin samantyyppistä, World War Z -nimellä kulkevaa verkkopeliä tehtaileva studio Sabre Interactive on paljastanut tarjonneensa Sonylle apua Days Gonen mahdollisen moninpelipuolen kehittämiseen. Studion toimitusjohtaja Matthew Karchin mukaan julkaisijajätti tahtoi kuitenkin pitää kokemuksen yksinpelattavana, ja hylkäsi ajatuksen suorilta käsin.

– Menin Sonyn pakeille ja sanoin, että voisimme auttaa moninpelin kanssa. He olivat ymmärrettävästi kuitenkin liian keskittyneitä pelin ulos saamiseen, Karch kertoo pelisivusto GamesBeatin haastattelussa.

Vaikka Days Gonen ja World War Z:n vellovat zombimassat muistuttavat toisiaan erehdyttävästi ja yhteistyö jäi toteuttamatta, samantapaisen pelin kanssa kilpailu ei kuitenkaan pelota Karchia. 

– He painottavat tarinaa enemmän, ja molemmille peleille on markkinat. Mielestämme täydennämme toisiamme hyvin, mies toteaa. 

Days Gone julkaistaan PlayStation 4:lle 26. huhtikuuta. World War Z ei ole vielä saanut tarkkaa julkaisupäivää, mutta senkin on määrä ilmestyä pc:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle ensi vuoden puolella.

Lähde: GamesBeatWccftech

Lisää luettavaa