Sony neuvottelee vielä PlayStation VR2 -teknologiasta, katseenseurantaan erikoistunut ruotsalaisyhtiö kertoo

Ruotsalainen Tobii kertoo neuvottelevansa teknologiansa käytöstä Sonyn tulevassa virtuaalitodellisuuslaitteistossa.

8.2.2022 15:34

Uuden sukupolven PlayStation-virtuaalitodellisuuslaitteiston valmistus vaikuttaisi olevan vielä neuvotteluasteella, teknologiayhtiö Tobiin tiedote vihjaa. 

Sony on vahvistanut kehittävänsä uutta versiota PlayStation VR -virtuaalitodellisuusvisiiristä. PSVR2:n uumeniin saattaa vielä päätyä ruotsalaista teknologiaa, sillä katseenseurantateknologiaa valmistava Tobii on kertonut eilen julkaistussa lehdistötiedotteessa neuvottelevansa Sonyn kanssa ratkaisujensa hyödyntämisestä PlayStation VR2:ssa. Tobii ei tarkentanut tiedotteessaan neuvottelujen sisältöä tai arvioinut mahdollisen sopimuksen taloudellisia vaikutuksia.

PSVR2-laitteistoa ei ole esitelty vielä yksityiskohtaisesti julkisuudessa, mutta Sony paljasti tammikuun CES 2022 -tapahtumassa järjestetyssä esittelytilaisuudessa visiirin teknisiä yksityiskohtia. Yhtiö kertoi visiirin sisältävän esimerkiksi infrapunakamerat käyttäjän silmien liikkeiden seurantaan, mutta Tobiin tiedotteen perusteella yhtiön neuvottelut virtuaalitodellisuusvisiirin teknologiaan liittyen ovat vielä kesken.

Sony ei ole vielä paljastanut PlayStation VR2:n julkaisuaikataulua. Tobiin tiedotteesta voitaneen kuitenkin päätellä, ettei visiirin valmistusta ole vielä aloitettu ainakaan täysimittaisesti.

Lähde: VGC, Tobii

Lisää luettavaa