Sony on paljastanut uusia PlayStation VR2 -pelejä.

Tulevan virtuaalitodellisuuslaitteiston uudet  paljastukset ovat japanilaisten studioiden käsialaa. Kuuden pelin joukkoon mahtuu niin toimintaa, seikkailua kuin jatkoa PS2-klassikkopelille. 

Peleistä viisi ensimmäistä tulevat saataville heti PS VR2:n julkaisupäivänä helmikuussa. Cosmo Machian kehittämä Fantavision 202X on jatko-osa Fantavision-pulmapelille. Alkuperäisen Fantavisionin tapaan myös uudessa pelissä keskitytään ratkaisemaan toiminnallisia ilotulitusteemaisia pulmia.

Altair Breakeria taas kuvaillaan miekkataistelumoninpeliksi. Pelaajat lyöttäytyvät yhteen enintään kolmen kaverinsa kanssa seikkailemaan ja taistelemaan pelimaailmaa täyttäviä tappavan vaarallisia koneita vastaan.

The Tale of Onorogo on japanilaista kulttuuria ja steampunkia yhdistelevä toimintapeli. Luvassa ei kuitenkaan ole pelkkää toimintaa, vaan pelaajien on ratkaistavia pulmia yhdessä kumppaninsa Halin kanssa.

Kizuna AI – Touch the Beat -rytmipelissä pelaajat pääsevät kannustamaan virtuaalitubettaja Kizuna AI:ta musiikkiesitysten taustalla. 15 kappaletta sisältävä peli on pelattavissa PS VR2:n ohella myös PS VR:llä sekä ilman virtuaalitodellisuuslaitteita PS4:llä ja PS5:llä.

PS VR2 -pelaajat pääsevät lisäksi suorittamaan virtuaalitodellisuustutkintoja Dyschronia: Chronos Alternatessa. Peliä kuvaillaan murhamysteeriksi, jossa pelaajat voivat elää menneitä muistoja esineitä koskettamalla.

X8 taas on moninpeliräiskintää, jossa pelaajat löyttäytyvät toisiaan vastaan viiden hengen tiimeissä. Sankarivetoisessa räiskinnässä pelaajat käyttävät hahmojen yksilöllisiä aseita ja kykyjä toistensa päihittämiseen nopeatempoisissa otteluissa. X8:lle ei toistaiseksi ole paljastettu julkaisupäivää.

Lähde: PS Blog

Lisää luettavaa