Sony perustelee PlayStation 4:n PS2-klassikoiden hintoja

PlayStation 4:n taaksepäin yhteensopivuus tulee joidenkin pelaajien mielestä liian kalliiksi, mutta hinnoittelulle on syynsä.

20.12.2015 09:50

PlayStation 4:n tapa toteuttaa PS2-yhteensopivuuttaan ei ole miellyttänyt kaikkia.

Nykysukupolvelle tähän mennessä tuotu kourallinen pelejä ei ole lunastettavissa vanhoja PlayStation 2 -levyjä vastaan, vaan niitä pelaamaan haikailevien tulee pulittaa pelistä kuin pelistä 10-15 euroa riippumatta siitä, löytyykö alkuperäinen kopio hyllystä. PlayStation Nation -podcastissa vastikään vierailleen PlayStation-pomo Shuhei Yoshidan mukaan kritiikkiä kohdanneelle hinnoittelulla on kuitenkin syynsä.

Yoshida muistuttaa podcastissa, että vaikka pelejä ei ole varsinaisesti remasteroitu, PlayStation 4:n emulaatioteknologia siloittelee ne 60 kuvan sekuntivauhdilla pyörivään 1080p-muotoon, mikä tekee pelikokemuksesta huomattavasti miellyttävämmän nykyajan ruuduilla. Moinen teknologia ei kuitenkaan ole ilmaista, ja emulointikulujen päälle pinotaan myös testaus- ja lisenssimaksut.

– Olemme myös lisänneet peleihin trophyt, jotka ovat todella tärkeitä tietyille pelaajille. Kaikki tämä vie aikaa ja rahaa, joten tunsimme tarvetta veloittaa peleistä, Yoshida perustelee.

Tällä hetkellä Sony kuulostelee fanien pelitoiveita Twitterissä tulevaa PS2-katalogiaan pohtiessaan. Lisää #ps2ps4-kampanjasta voi lukea täältä.

Lähde: PlayStation Nation, GameSpot

Lisää luettavaa