Sony-pomo: PlayStation VR:ää myydään heti voitolla

Sony ei ole aikeissa tehdä tappiota PlaySattion VR:n myynneissä, mikäli yhtiön johtoportaassa vaikuttavaa Shawn Laydenia on uskominen.

14.10.2016 09:00

Torstaina kauppoihin saapunutta PlayStation VR -virtuaalitodellisuusvisiiriä myydään voitolla, Sony Interactive Entertainment -pomo Shawn Layden on vahvistanut pelisivusto Polygonille.

Käytäntö ei ole ollut aina täysi itsestäänselvyys pelilaitemarkkinoilla, sillä varsinkin konsoleita on myyty useasti tappiolla, kun ne saapuvat ensimmäistä kertaa markkinoille. Esimerkiksi PlayStation 4:n tuonnin kauppoihin raportoitiin aikoinaan maksaneen Sonylle enemmän kuin mitä se sai niiden myynneistä rahaa. Tämäkin tilanne tosin tapainottui aikoinaan jo vuodessa, ja jo julkaisussakin pelien myynti auttoi vahvasti tasapainottamaan Sonyn tappioita.

Suomessa PlayStation VR:n peruspaketti maksaa noin 450 euroa, kun Euroopassa yleensä sen suositushinta pyörii 400 euron tietämillä. Pc:llä käytettävissä oleviin Vive- ja Rift-laseihin nähden se on siis halvempi tuote, mikä on tosin nähtävissä osin myös laadussa. Osa PlayStation VR:n toiminnallisuuksista nojaa vahvasti esimerkiksi muutaman vuoden vanhaan PlayStation Camera -laitteeseen.

Pelaaja-lehti unboxasi hiljattain PlayStation VR:n niin sanotun VIP-paketin. Videon siitä voi katsastaa tästä.

Lähde: Polygon

Lisää luettavaa