Sony-pomo rauhoittelee PS3-yhteensopivuuspelkoa / Uutiset / pelaaja.fi

Sony-pomo rauhoittelee PS3-yhteensopivuuspelkoa

1.03.2007 // Kirjoittanut: LassiK
58

"Odottaisin että PlayStation 3 on Euroopan julkaisussa yhteensopiva yli tuhannen PlayStation 2:n pelin kanssa", vakuuttelee Sony-pelipomo Phil Harrison. Hän vastaa kuohuntaan, jota viime viikon uutinen PlayStation 3:n euroversion karsitusta laitteistosta ja sitä kautta PS2-yhteensopivuudesta herätti netissä.

Sonyn oman markkinointiblogin Threespeech.comin haastattelussa Harrison sanoo, että yhteensopivuuden karsiminen on "merkittävä ratkaisu, jolla on positiivinen vaikutus PlayStation 3:n kustannuksiin".

"Olemme poistaneet esteen tulevaisuuden hinnanpudotuksille", Harrison selittää ratkaisua poistaa eurooppalaisista PlayStation 3 -konsoleista PS2:n Emotion Engine -prosessori, joka hoitaa yhteensopivuuden Yhdysvaltain ja Japanin nyky-PS3:ssa.

PlayStation 2:lle on julkaistu Euroopassa arvioiden mukaan noin 2 500 peliä. Sony lupaa kehittää yhteensopivuutta pelien kanssa myös konsolin julkaisun jälkeen järjestelmäpäivityksien avulla.

Markkinointiblogi ei kuitenkaan esimerkiksi kysy Harrisonilta, miksi Sony ei listaa jo varmoja yhteensopivuuksia lupaamallaan nettisivulla ennen koneen julkaisupäivää 23. maaliskuuta.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Jos kaikista n. 8000-8600 PS2 pelistä toimii vain n. 1000, en lähtisi kyllä henkseleitä paukutellen retostelemaan sillä, varsinkin jos alunperin tuli luvattua 100% yhteensopivuutta.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ei tuo yhteensopivuus- ongelma PS2 pelien kanssa ole niin suuri ongelma mulle kun ei kuitenkaan tuu pelattuu PS3:lla PS2: pelejä. Kuitenkin on tyhmää Sonylta ettei se edelleenkään paljasta etukäteen niitä ps2 pelejä jotka toimivat ps3:lla

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"Jos kaikista n. 8000-8600 PS2 pelistä toimii vain n. 1000, en lähtisi kyllä henkseleitä paukutellen retostelemaan sillä, varsinkin jos alunperin tuli luvattua 100% yhteensopivuutta."

Idiootti. "PlayStation 2:lle on julkaistu Euroopassa arvioiden mukaan noin 2 500 peliä."

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Eli jenkkien ja japsien PS3sissa on E-engine, mutta Euroopassa ei. Enpä ole huomannut että PS3 ois mitenkään merkittävästi halvempi Euroopassa kuin jenkeissä. Sony rahastaa eurooppalaisia miten haluaa mutta mitäs siitä, kyllä meitä saa lyyä ja hakkaa. Miksi kukaan tän jälkeen enää haluaa ostaa euroopassa PS3n?

Käyttäjän Kuuleri kuva
Kuuleri

Näitä on aina kiva lukea mutta eipä tuollaiset enää hetkauta suuntaan eikä toiseen, kone jää kauppaan odottamaan pitkäksi aikaa hinnan pudotuksia omalla kohdallani. Omalla kohdallani Sony teki viimeisen tempun meille eurooppalaisille jo pitkän aikaa sitten.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

On enemmän kuin todennäköistä että varsin pian "tunnemoottori" riisutaan myös NTSC-versiosta, mutta siitä tulee syntymään niin iso haloo että Sony haluaa varmistaa että yli 8000 julkaistusta PS2 -peleistä PS3:lla toimii hieman suurempi osa kuin vain n. 1000.

...ja missäpä olisi parempaa lammaslaumaa betatestaukseen kuin joka suuntaan nöyristelevässä Euroopassa?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

1000 peliä... joo, ja mitkäköhän pelit sitten toimii ja mitkä ei?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

“Olemme poistaneet esteen tulevaisuuden hinnanpudotuksille”

Vatut! Emotion Enginekö sen muka estää?! 1999 aloitettu valmistus; nykypäivänä varmaan halpa kuin saippua. Sonyn Kootut Selitykset (tm) eivät mene läpi.

Käyttäjän Silent Hill kuva
Silent Hill

Mielummin kalliimpi laite kaikilla peleillä kuin halvempi vähemmällä määrällä. Noh, kaikilla mielipiteensä.

Mutta toivottavasti edes Metal Gear Solidit toimivat.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

(himopelaaja)

Ps3 ei ole kyllä minkään 600 euron arvoinen. Muutama hassu pelikin vain julkaisuun.