Sony pyytää anteeksi PS5-ennakkotilauskaaosta / Uutiset / pelaaja.fi

Sony pyytää anteeksi PS5-ennakkotilauskaaosta

20.09.2020 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
4
Sony, PS5, ennakkotilaus, kaaos

PlayStation 5:n ennakkotilaukset erityisesti Yhdysvalloissa eivät menneet ihan putkeen Sonynkaan mielestä.

Yhtiö on julkaissut PlayStationin Twitter-tilillä anteeksipyynnön, jossa se pahoittelee PS5:n viimeviikkoista ennakkotilaushässäkkää. Konsolin ennakkotilaukset käynnistyivät yhtiön lupauksista huolimatta ilman ennakkovaroitusta. Myös jälleenmyyjien verkkosivut olivat kovilla PS5-ryntäyksen vuoksi, minkä seurauksena myös moni ajoissa liikkeelle olleista ennakkotilaajista jäi toistaiseksi vaille konsolia.

Anteeksipyynnön ohella Sony kertoo tuovansa piakkoin lisää konsoleita ennakkotilattavaksi ainakin Amerikassa. Sonyn mukaan uusien ennakkotilauserien yksityiskohdista kerrotaan jälleenmyyjien toimesta. Konsoleita on luvattu ainakin rapakon takana kauppoihin myös lisää loppuvuoden aikana.

PS5 ilmestyy Amerissa ja muun muassa myös Japanissa, Australiassa ja Etelä-Koreassa 12. marraskuuta. Suomeen konsoli tuodaan 19. marraskuuta.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

En tiedä miten ajoissa suomessa jengi alkanu ennakkotilaa näitä. Ite ennakkotilasin konsolinetistä maaliskuussa ja sain eilen ilmoituksen, että saan konsolin Q1 ensvuonna..

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89
Lainaus kokkobill

En tiedä miten ajoissa suomessa jengi alkanu ennakkotilaa näitä. Ite ennakkotilasin konsolinetistä maaliskuussa ja sain eilen ilmoituksen, että saan konsolin Q1 ensvuonna..

Tai sitten kertoo vaan siitä että kuinka vähän niitä konsoleita saadaan tänne.

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

Juu

Lainaus jjl89

[quote="kokkobill"]En tiedä miten ajoissa suomessa jengi alkanu ennakkotilaa näitä. Ite ennakkotilasin konsolinetistä maaliskuussa ja sain eilen ilmoituksen, että saan konsolin Q1 ensvuonna..[/quote]
Tai sitten kertoo vaan siitä että kuinka vähän niitä konsoleita saadaan tänne.

Käyttäjän Raissi kuva
Raissi
Lainaus kokkobill

En tiedä miten ajoissa suomessa jengi alkanu ennakkotilaa näitä. Ite ennakkotilasin konsolinetistä maaliskuussa ja sain eilen ilmoituksen, että saan konsolin Q1 ensvuonna..

Alkuvuodesta paikallisesta myymälästä, ennen kuin oli millään verkkosivulla varattavissa. Eli hyvissä ajoin olen ollut liikkeellä. Aikoinaan ps4:sta en ennakkotilannut ja meinasi jäädä julkaisussa saamatta. Onneksi paikallinen prisma pelasti tilanteen, mutta voi pojat olihan se juoksukilpailu. :D
Nyt ps5:n kanssa en jaksa ja kerkeä samanlaista rumpaa. Aikainen lintu madon nappaa ei ole tyhjä sanonta.

Nostoja