Sony tarkensi PlayStation 5:n taaksepäin yhteensopivuutta – valtaosa nykyisistä PS4-peleistä saa tuen

PS5:n taaksepäin yhteensopivuus laajenee kyllä ajan myötä..

23.3.2020 16:00

Sony on tarkentanut kommenttiaan tulevan PlayStation 5:n taaksepäin yhteensopivuudesta, jonka kerrotaan tukevan ainakin ajan myötä vielä ”valtaosaa” kaikista PlayStation 4:lle julkaistuista peleistä.

Mark Cernyn viime viikolla julkaistussa PlayStation 5:n speksejä esitelleessä videossa kerrottiin, kuinka laitteen julkaisussa ainoastaan ”suurin osa” PlayStation 4:n sadasta pelatuimmista pelistä siirtyy taaksepäin yhteensopivuuden myötä uudella konsolille. Yhtiön varapuheenjohtaja Hideaki Nishino on nyt täydentänyt kuitenkin tuen koskevan ajan myötä suurinta osaa PS4-peleistä.

– Kaikkien upeiden PS4-pelien vuoksi olemme käyttäneet paljon aikaa, jotta fanit voisivat pelata lempipelejään PS5:llä. Uskomme, että merkittävä valtaosa kaikista yli 4 000 PS4-pelistä on pelattavissa PS5:llä, Nishino kirjoittaa päivityksessä.

Sen lisäksi tuetut pelit pyörivät tulevalla konsolilla boostatussa tilassa, jolloin ne saavat korkeamman tai tasaisemman ruudunpäivityksen sekä mahdollisesti paremman resoluution.

Nishino kertoo yhtiön testanneen jo satoja pelejä ja aikovansa testata tuhansia vielä ennen konsolin julkaisua.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa