Sony vakuuttelee: The Last Guardian yhä tekeillä / Uutiset / pelaaja.fi

Sony vakuuttelee: The Last Guardian yhä tekeillä

3.10.2013 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
5

Sonyn suunnalta kantautuu tuttu virsi. Yhtiön Japanin pelistudioiden ICO-tiimin hartaasti odotettu The Last Guardian on yhä työn alla pitkästä hiljaiselosta huolimatta. Tuorein vahvistus saadaan Sonyn pelistudioiden päävetäjältä Shuhei Yoshidalta, joka kertoi tuoreessa haastattelussa etsivänsä oikeaa hetkeä pelin uudelleenesittelyyn.

ICO- ja Shadow of the Colossus -pelien henkiseksi seuraajaksi kuvailtu The Last Guardian on ollut kehityksessä noin kuutisen vuotta, ja sen oli alkujaan tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2011. Peli katosi vuosien saatossa horisontista ja sitä kehittänyt tiimi koki sisäisiä muutoksia, vaikka kehitystyö onkin varovaisesti sanansa valikoivan Yoshidan mukaan jatkunut aktiivisesti.

- Odotamme oikeaa hetkeä, jotta voimme uudelleenesitellä The Last Guardianin oikealla tavalla. En voi... No, peli on kehityksessä, sen parissa on tarpeeksi ihmisiä ja [pelin päävetäjä] Fumito Ueda työstää sitä yhä, vaikkei hän enää olekaan Sonyn työntekijä. Hän on erittäin sitoutunut projektiin. Emme kuitenkaan ole valmiita kertomaan pelistä uutta tietoa, Yoshida kertoo.

Kysyttäessä onko Sonyn aiemmin ilmoittama tauko siis ohi, Yoshida kertoo termin olleen harhaanjohtava.

- Minä en koskaan... [SCE:n Amerikan johtaja] Jack Tretton käytti sitä termiä! Minä sanoin ei, koska tauko on terminä liian harhaanjohtava. Kyseessä oli tauko uuden tiedon välittämisestä. Pelin kehitys ei koskaan keskeytynyt, tiimi on ollut sen parissa koko ajan. He käyvät läpi pelin rakenteita, joten tiimin koko on pienempi, koska kehityksen huomio on tällä hetkellä siinä, Yoshida sanailee.

Yoshida ei kuitenkaan suostunut kertomaan, ilmestyykö peli alkuperäisen suunnitelman tavoin PlayStation 3:lle vai onko se ajan myötä muuttunut PlayStation 4 -peliksi.

Lähde: GamesIndustry.biz

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän JoniH99 kuva
JoniH99

Hyvä uutinen, koska kyseinen peli on todella mielenkiintoinen. Toivon että tulisi PS3:n sijaan PS4:lle. Samalla tavalla kuin tuo Final Fantasy XV (versus XIII)

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Tästä on niin pitkä aika etten muista tuliko tämä joskus varattuakin vai ei, ei mahda 2009-2010 sähköpostiviestit enää olla tallella. Ihan sama kummalle tulee, kunhan tulee. En tiedä kummalle olisi parempi julkaista, sillä tätähän on suunniteltu pisimpään PS3:lle.

Käyttäjän Alluxus kuva
Alluxus

Toivottavasti siirretty PS4:lle, muuten tuskin jaksaa enää kiinnostaa.

Käyttäjän _BB_ kuva
_BB_

Ehkä ainut peli, jonka toivon ilmestyvän Ps4:n sijaan Ps3. Pelottaa, että käy Duke Nukemit, jos lähdetään Ps4:selle kääntämään.

Käyttäjän Airus kuva
Airus

Hyvä uutinen, mutta cmon Sony game or didn't happen. Lopulta tätä on odotettu iäisyyden yli niin pitkään, että mitään hypeä ei enää ole ja uudelleen esittely nyt vähintään vaadittaisiin. Vielä tuona odotettuna julkaisuvuonna 2011 pelailin innoissani Colossuksen ja Icon läpi tätä silmälläpitäen, mutta kanankakka mitään tullut silloin. Silti nuo pelit olivat vähintään sen yhden peluukerran arvoisia.